Chinchillan hoito-ohjeet
Chinchillan ominaispiirteitä
Chinchilla on Andeilta kotoisin oleva jyrsijä. Se on hämäräeläin, joka torkkuu päivisin ja vilkastuu alkuillasta. Tällöin on myös otollisinta aikaa seurustella sen kanssa. Chinchillan hoito on helppoa. Häkki siivotaan kerran viikossa. Chinchilla on erittäin hajuton eläin, eikä sen virtsa haise. Chinchilla elää 10-15 vuotta, jopa kaksikymmentävuotiaaksi oikeassa hoidossa. Chinchillaa ei voi pitää ulkona.
Häkki ja muut varusteet
Chinchillan häkin on oltava tilava, sillä viettäähän se siellä suurimman osan elämästään. Siinä tulisi olla lattiapinta-alaa reilusti ja korkeutta niin, että sinne voi asettaa pari hyllytasoa. Häkin pohjalla käytetään purua. Ruokakupit voivat olla metallia tai keramiikkaa, jotka eivät rikkoonnu nakertelusta tai kolhuista. Häkin ulkopuolelle sijoitettava juomapullo voi olla muovinen, joka ei rikkoonnu jos eläin saa pudotettua sen lattialle. Häkki tulisi sijoittaa vedottomaan paikkaan, johon aurinko ei pääse paistamaan. Patterin viereen ei häkkiä myöskään saa sijoittaa. Paras lämpötila olisi +15°C- + 25°C. Pala siporexia on hyvä sijoittaa häkkiin. Sitä järsimällä eläin pitää etuhampaansa sopivan mittaisina, sillä sen hampaat kasvavat koko elämän ajan. Myös kuivattu ja kuorittu omenapuun oksa käy tähän.
Ruokinta
Chinchillan ruokinta on yksinkertaista: chinchillapellettiä, heinää ja vettä. Jyrsijöiden jyväseokset eivät ole chinchillan ruokaa. Pellettiä ostaessa on oltava tarkka, jotta kyseessä on todella chinchillan pelletti. Siinä on nimenomaan chinchillalle suunnitellut mineraalit ja hivenaineet sekä vitamiinit. Heinän tulee olla kuivaa, hyväntuoksuista ja homeetonta. Vesi vaihdetaan päivittäin. Vesipullo puhdistetaan pulloharjalla ja pilli esim. piippustrassilla ainakin kerran kuukaudessa. Näin levää ei pääse muodostumaan. Chinchilla ruokitaan mieluimmin illalla, kun se on pirteä. Tuore ruoka (esim. vihannekset, hedelmät) kuuluvat kiellettyjen ruokien listalle.
Turkin hoito
Chinchilla hoitaa turkkiaan pyörimällä chinchilla hiekassaan. Hiekkaa voi ostaa eläinkaupasta. Eläintä kylvetetään pari kertaa viikossa. Hiekka poistaa turkista rasvan ja lian, joita esim. ihmisen kädestä tarttuu turkkiin. Hiekka pitää turkin myös ilmavana. CHINCHILLAA EI SAA PESTÄ VEDELLÄ! Jos eläin vahingossa kastuu, kuivaa se esim. hiustenkuivaajalla, mutta pidä kuivain kaukana eläimestä, jottei se polta ihoa. Chinchillan kynsiä ei leikata.
Käsittely
Käsittele chinchillaa aina rauhallisesti. Sen puolustautumiskeinoihin kuuluu karvatuppojen pudottaminen, joten kovakourainen käsittely huonontaa turkkia. Chinchillaa käsitellään niin, että eläin on toisella kämmenellä ja toisella pidetään hännän TYVESTÄ kiinni. Älä pidä hännästä muualta kiinni kuin ainoastaan tyvestä, sillä häntä voi vahingoittua muualta pidettäessä.
Lisääntyminen
Chinchilla tulee sukukypsäksi 5-7 kk ikäisenä. Naaraan aikaisin astutusikä on 10 kk. Chinchillan kantoaika on n.111 vrk ja se synnyttää 1-4 poikasta kerralla. Poikasten vierotusikä on 60 vrk ja myynti-ikä 3kk.
© SLC ry:n kotisivut - Hoito-ohje kopioitu luvan kanssa