Gerbiilin hoito-ohjeet, lisääntyminen

Gerbiilit lisääntyvät hyvin helposti, jos uros ja naaras asuvat yhdessä. Siksi lemmikkinä pitää aina olla samaa sukupuolta olevia gerbiileitä. Gerbiili naaraalla on noin neljän päivän välein kiima, jolloin se voi tulla kantavaksi kohdatessaan uroksen.

Pentuja ei pitäisi tehdä ihan huvin vuoksi tai sen takia kun ne ovat niin ihania. Pentuja suunnitellessa tulee olla jokin tavoite. Ensisijaisia vaatimuksia ovat kiltti ja terve lemmikki, tämän lisäksi kasvattajalla on usein muitakin tavoitteita kuten hyvä koko, tyyppi ja väri. Aina kaikki ei suinkaan mene hyvin, pentujen teettämiseen liittyy useita riskejä. Naaras voi kuolla synnytykseen tai sen jälkeen, synnytys ei käynnisty lainkaan ja naaras kuolee siihen.

Pennuilla on myös monta vaaraa ennen luovutusikää. Emolta ei välttämättä aina tule maitoa ja pennut nääntyvät nälkään. Emo ei aina osaa hoitaa pentuja ja se saattaa jopa syödä ne. Emon kaveri voi omia pennut tai syödä ne. Naksu viimeistään saattaa tappaa osan pennuista. Tässä on vasta yleisimpiä vaaroja. Useimmiten kaikki kuitenkin menee hyvin, mutta kannattaa pitää mielessä, ettei terveet ja hyvin voivat pennut ja emo ole itsestäänselvyys.

Kaikki alkaa vanhempien valinnasta. Naaraan tulee olla vähintään puolivuotias, mutta korkeintaan vuoden ikäinen saadessaan ensimmäiset pennut. Naaraan tulee olla terve ja hyväluonteinen. Kovin pieni kokoisilla naarailla ei kannata teettää pentuja, koska se on riski sekä emolle että pennuille. Uroksen tulee olla terve ja hyväluonteinen. Kovin nuori uros ei välttämättä osaa vielä astua, mutta noin vuoden iässä uros alkaa olla sopivan kypsä astumiseen. Urosta voi käyttää jalostukseen koko sen eliniän ajan. Naaraalla ei saa teettää enempää kuin neljä pentuetta vuodessa ja korkeintaan kahdet peräkkäin, jonka jälkeen sen on saatava levätä vähintään kolme kuukautta.

Kun sopivat vanhemmat on valittu, täytyy naaras astuttaa. Tähän on kaksi mahdollisuutta. Joko valitut vanhemmat totutetaan yhteen tai sitten naaraan kiima-aikana urosta ja naarasta pidetään yhdessä muutama tunti astumisen ajan.

Pika-astutuksella (astutus menetelmällä) naaraan ja uroksen ei tarvitse olla kavereita. Naaras ei kiimassa ollessaan yleensä ole vihainen uroksille. Tosin poikkeuksiakin on. Astutuksesta lasketaan 25 päivää eteenpäin jolloin pentujen pitäisi syntyä.

Naaraan ruokintaan tulee kiinnittää erityistä huomiota kantoaikana. Kalkkikivi pitää olla kokoajan ulottuvilla ja veteen on hyvä lisätä monivitamiini tippoja. Pilttejä, puuroja, juustoa yms. on hyvä tarjota oikeastaan päivittäin, jotta tuleva emo saa tarpeeksi ruokaa syödäkseen. Naaraista kyllä huomaa kun pentuja on tulossa, kun ruokahalu kymmenkertaistuu aika äkkiä. Yllättäen kaikki alkaa kelvata, sellaisetkin piltit mistä ei ennen ole välitetty. Noin viikkoa ennen pentujen syntymää maha alkaa tuntua ja näkyä. Sen jälkeen ei enää kannata nostella naarasta, ellei ole ihan pakko.

Yllä kuvassa on vastasyntyneitä "nakkeja". Vauvoilla on ikää yksi päivä. Masut ovat täynnä maitoa. Kokenut kasvattaja näkee jo vastasyntyneistä sukupuolet.

Tässä vauvoilla on ikää noin 1 viikko. Viikon ikäisellä karva on jo alkanut kasvaa, värejä voi jo tunnistaa ja pentujen sukupuolen voi määrittää. Tytöillä näkyy nisät pyöreinä pallukoina mahan alla. Pojilla nisiä ei ole.

2 viikkoinen tirriäinen suunnistaa sokkona. Nyt maistellaan jo hiukan muutakin, kuin äidin maitoa. Tosin aina kaikki ei ole syötävää. Tässä iässä viimeistään täytyy alkaa käsittelemään pentuja, jotta niistä tulee kilttejä ja kesyjä lemmikkejä.

Silmät aukeavat noin 17 päivän iässä. Silloin alkaa todenteolla myös kiinteän ruuan maistelu. Emo alkaa vieroittamaan pentuja niiden ollessa neljän viikon ikäisiä. Imetystä saattaa tosin jatkua aina luovutukseen saakka.

Pentujen ollessa 2-3 viikkoisia, on niillä suuri riski sairastua "naksutautiin". "Naksutauti" on kasvattajien antama nimi pentujen hengityksen naksumiselle, joka pahentuessaan voi aiheuttaa pennun kehityksen pysähtymisen tai taantumisen. Naksumisen ajatellaan syntyvän, kun emo vähitellen lakkaa imettämästä. Kun pentu ei vielä osaa juoda vesipullosta riittävästi tai ei saa nestettä muulla tavoin, se kuivuu. Nestepitoisen ruoan lisäksi myös pölyttömän ympäristön (sekä B-vitamiinin) on todettu vähentävän naksumista.

Noin kaksiviikkoisina pennut kannattaa laittaa kangasriepujen tai mörtin päälle asumaan. Jos laitetaan pohjalle kangasriepuja, terraario siivotaan joka toinen päivä. Tietysti tarvitaan myös oikea ruokinta, jotta pennut saavat riittävästi nestettä ja rakennusaineita kasvaakseen isoiksi ja terveiksi. Juomapullo laitetaan niin alas, että pennut yltävät siihen (jo ennen kuin silmät avautuu) ja sekaan laitetaan vitamiinitippoja. Tuore ruokaa ja pilttiä annetaan päivittäin. Tosin esim. salaatin kanssa kannattaa olla varovainen, ettei tule ripulia. Hyvää "penturuokaa" on undulaatin siemenseos, jossa on pienelle pennulle sopivia suupaloja. Kalkkikivi pitää myös olla. Tosin kalkkikiven voi korvata myös apteekista saatavalla rypälekalkilla tai vaikka kananmunan kuorilla ja juustolla.

Kuusiviikkoisena voidaan matkata uusiin koteihin, JOS pentu on riittävän kehittynyt. Liian pientä tai sairasta pentua EI tule luovuttaa uuteen kotiin, vaan sen pitää antaa kehittyä tai parantua rauhassa ennen muuttoa. Muutto on aina iso ja stressaava asia pennun elämässä ja siinä ei saa olla lisärasitteena alikehittyneisyys tai sairaus.

Luovutusiän jälkeen pitää erotella pennut sukupuolen mukaan erilleen. Vahinkojen välttämiseksi urokset tulee erottaa emosta ja siskoista. Naaraat voi jäädä emon kanssa asumaan ja urokset voidaan usein laittaa isän tai jonkun muun uroksen kavereiksi.

Kasvattajan vastuulla on opastaa uusia gerbiiliharrastajia gerbiilinhoidon saloihin ja antaa mahdollisimman hyvät eväät gerbiilin hoitoon. Jos sattuu, että uudessa kodissa tulee ongelmia gerbiilin pennun kanssa, kasvattajalla on gerbiilin elinikäinen velvoite ottaa se takaisin, jos omistaja niin vaatii. Gerbiiliä ei koskaan pitäisi myydä yksineläjäksi.