Kanin hoito-ohjeet


Ennen kanin hankintaa
Ennen kanin hankintaa tulee kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin:
-Mahdollisuudet matkustaa lemmikin kanssa ja mahdollisuudet saada sijaishoitaja.
-Sairastapauksista aiheutuvat lääkärikulut.
-Kanin pitkä elinikä: keskimäärin 5-8 vuotta, mutta usein myös yli 8 vuotta. Yli 10 vuottakaan ei ole tavattoman harvinaista. Erityisen pitkäikäisiä ovat pienet rodut ja niiden risteytykset.
-Jos omistaja on lapsi, on aikuisen aina otettava hoidon päävastuu!
-Kanin kanssa on seurusteltava päivittäin. Paljon yksinään oleva eläin olisi todennäköisimmin onnellisempi kumppanin kanssa. (tästä tuonnempana lisää)

Luovutusikä on rodusta riippuen 8-10 viikkoa. Eläimen sosiaalistuminen ja turvallisuuskehitys eivät tapahdu normaalisti, jos se luovutetaan liian aikaisin. Imetyksen päättyminen ja emosta vieroittaminen ei tarkoita, että kani on valmis. Kasvu poikaslaumassa jatkuu vielä sen jälkeenkin. Kanin pieni koko ei tarkoita pientä tilantarvetta. Iso kani tarvitsee aina ison asumuksen jo kokonsakin puolesta, mutta pienimmätkään kanirodut eivät selviydy ahtaissa tiloissa: ne ovat usein erittäin vilkkaita ja kärsivät pienissä häkeissä toiminnan puutteesta.

Majoitus ja liikunta
Häkin minimikoko on pienillä roduilla noin 60*100cm ja häkistä on päästävä jaloittelemaan - mielellään aina omistajan ollessa kotosalla. Asuntoon kuuluu varjoisa nukkumasoppi, ruokapaikka ja wc-astia. Huoneessa ulkoilevan kanin ulottuvilta on poistettava sähköjohdot. Kanin ulkoillessa on varottava sen tallaamista, oven sulkemisia/avaamisia sekä suojattava se juoksentelevilta lapsilta ja sille vaarallisilta eläimiltä. Myös asustelu irtokanina kissan tapaan luonnistuu, jos kani totutetaan alussa sisäsiistiksi valvonnassa. Uudessa kodissa yksinolo irrallaan ei ole suositeltavaa. Kesäisin kani voi viettää aikaa ulkotarhassa, jossa on tukevat seinät, suojaava kokokatto / verkkokatto ja maahan >30 cm kaivetut seinämät, ettei kani kaivautuisi ulos tai joutuisi hyökkäyksen kohteeksi. Ulkotarhassa on oltava pimeä nukkumakoppi ja aina vettä! Kylmällä säällä tai tukalalla helteellä kani on aina tuotava ulkotarhasta sisään.

Yksin vai kaksin?
Kanit ovat yhdyskuntaeläimiä. Niille on pidettävä seuraa todella paljon tai sitten niitä on oltava useampia. Uroksille tosin syntyy reviiririitoja, jos niitä on yhdessä useita ja naaraisiin törmätessään ne aiheuttavat tehokkaasti perheenlisäystä. Kaksi saman poikueen naarasta muodostaa yleensä sopuisimman seurueen. Kastroitu uros tulee yleensä hyvin toimeen naaraan kanssa - tai toisen samanmoisen uroksen kanssa. Joskus runsaassa tilassa saman poikueen ajan yhdessä olleet urokset voivat menestyä yhdessä. Kaikkien kanien totuttaminen toisiinsa on aina tehtävä varovasti ja puolueettomalla maaperällä, ei siis vanhemman eläimen häkissä tai omimmalla reviirillä. Aina on myös tarkkailtava ettei pareissa tai yhdyskunnissa muodostu nokkimisjärjestystä, jos yksi eläin on aina alakynnessä, ilman herkkupaloja ja onneton. Tällainen syrjitty kani on syytä erottaa muista kaneista omaan rauhaansa tai uuden kumppanin luo. Marsun ja kanin pitämistä en suosittele, koska noin 80% kaneista kantaa marsuille vaarallista tautia, joka on kuitenkin itselle kaneille vaaraton. Kani on myös marsua suurempi ja on silloin marsu on alemmassa asemassa.

Ruokinta
Kani on kasvissyöjä eikä kestä paastoa. Kanilla on aina oltava raikasta vettä eikä mikään sen ruoista saa olla vanhentunutta. Kuivaruokaan kuuluvat kuivaheinä ja pelletti/siemenseos. Kuivaheinää on oltava tarjolla niin paljon kuin kani jaksaa sitä syödä. Kanipelletti on tasapainotettua väkirehua, johon on laskettu kaikki kanin tarvitsemat hivenaineet. Pelletin voi korvata monipuolisella siemenseoksella ja useimmiten tarjotaankin pellettiä ja jyväseosta rinnakkain. Kanille voi toki tarjota myös chichillan tai marsun pellettiä - varovasti tosin - mahdollisesti korkean energiasisällön huomioonottaen. Näkkileipä on hyvää kuivaruoan lisuketta. Tuoreruoka käsittää esimerkiksi porkkanaa, salaattia, tuoretta ruohoa, vehnänoraita, persiljaa, voikukanlehtiä, parsakaalia... Kaalikasveja ei saa annostella kovin runsaasti, sillä ylikäytettyinä ne voivat aiheuttaa vakavia kaasuongelmia tai virtsan koostumusmuunnoksia. Ruoan täytyy olla aina puhdasta - ei siis maantievarsiheinää. Kaikki muutokset ruokavaliossa on tehtävä vähitellen. Kanille kannattaa tuoda myös oksia pureskeltavaksi.

Terveysasiaa
Yleisimpiä sairauksia ovat erilaiset lyhytaikaiset infektiot sekä kroonisemmat tulehdussairaudet (hengitysteissä, silmissä, sukuelimissä) jne., ulkoloiset (joskus myös sisäloiset) ja muut iho-ongelmat, hammasviat ja karvansyönnistä aiheutuvat suolitukokset. Ulkoloisten poistoon soveltuu parhaiten apteekista saatava Desintan (tai Ektosid), jota kuuluu käyttää pakkauksen ohjeiden mukaan. Ulkoloiset aiheuttavat hilseilyä, karvanlähtöä, punoitusta ja näkyvät kyllä yleensä liikkuvina pisteinä. Ruokahalun puute on hyvä tunnusmerkki terveydentilan horjunnasta. Hammasviat ilmenevät usein siten, että kiinnostus ruokaan säilyy, mutta ruoka jää kuitenkin syömättä. Hammasviat hoitaa eläinlääkäri varsin sujuvasti. Suolitukosten kanssa (huom. papanoimattomuus) ei pidä aikailla. Niitä voi yrittää liuottaa parafiiniöljyllä ja ananasmehulla. Kotidiagnoosin teko ei kuitenkaan useimmissa tapauksissa ole turvallista, vaan sairastunut eläin on kiikutettava lääkäriin pikaisesti. Pienet kasvissyöjät heikkenevät nopeasti, joten pikainen avunsaanti on tärkeää.

Kanin nostaminen
Oikea nosto-ote on takapuoli-kainalo-ote. Toisin sanoen: Toinen käsi tarttuu etukäpälien takapuolelta alakautta ja toinen tukee takamuksesta. Tällöin kani ei pelkää putoavansa. Vaihtoehtoinen ote: (ei niin mieluisa kanille) Laajaote alakautta kanintakapäästä toisella kädellä ja toisella tukeminen löysästä niska-nahasta. Kania ei saa koskaan nostaa korvista, korvat ovat rustoa ja murtuvat painosta välittömästi!

Kanin lisääntyminen
Kanit on tutustutettava toisiinsa varovasti. Uroksen on oltava suunnilleen naaraan kokoinen tai pienempi. Kaninaaras pystyy stimuloimaan munasolun irtoamisen astutuksen jälkeen, joten mahdollisuudet tiineyteen ovat huomattavat. kantoaika on 28-35 vrk. Muutama päivä ennen synnytystä naaras alkaa rakentaa pesää.

Turkin, kynsien ja ihon hoito
Kanin kynnet kannattaa leikata parin viikon välein. Turkki harjataan (pitkäkarvaisilla kammataan/käsitellään erikoisharjalla) pari kertaa viikossa tai tarvittaessa useammin. Kania ei juuri pestä, ellei se sotke itseään. Kanin pesu tapahtuu miedolla hajusteettomalla pesuaineella (apteekin eläinshampoot, miedoimmat lastenshampoot), huolellisesti huuhdellen, silmät ja korvat kuivana pitäen. Kani kuivataan, jottei se vilustuisi. Kania pelottavia kuivausmenetelmiä ei saa käyttää. Jos kani saa ulkoloisia, se pestään apteekin reseptivapaalla loisshampoolla purkin ohjeiden mukaan. Vaikeissa tapauksissa loiset häädetään eläinlääkärin antamalla lääkkeellä. Kuivan tai hilseilevän ihon aiheuttajaa on aina syytä tutkia, se voi olla esimerkiksi ruokavalio, pesuaine, ulkoloinen tai sieni.

Kani ja lomat
Kanit sopeutuvat yleensä hyvin matkustamiseen ja useimmat niistä jopa nauttivat "kesämökkeilystä" -tarkoittaen, että kanin uteliaisuutta ja toiminnantarvetta ruokkii erityisesti vieraileminen toistuvasti tutussa lomapaikassa, joka täytyy aina tutkia ja merkkailla leuan hajurauhasella ajantasalle. (Huom. ihminen ei tätä merkkihajua aisti!) Matkustaessa on huolehdittava sopivasta lämpötilasta ja juoma/ruokatauoista. Hankalammissa matkustustapauksissa kanille (erityisesti jos kaneja on useita) kannattaa hankkia hoitaja kotiin. Eläinystävällinen tuttava, jonka lemmikki tuntee, on hyvä ratkaisu. Lomahoito-apua saa palkattua edullisesti myös 4H-yhdistysten välityksellä; 4H kouluttaa ns. pet-sittereitä eri eläinten lomahoitajiksi. Kani voi toki hätätilanteessa viettää lomansa myös toisessa perheessä tai eläinhotellissa.