Kesyrotan hoito-ohjeet

Kesyrottia on muutamina turkkimuunnoksina. Suomessa hyväksyttyjä ovat sileäkarvainen (sk) ja kiharaturkkinen rex. Värejä ja kuvioita on useita. Värejä ovat esimerkiksi agouti, pink eyed white (pew) ja mink. Kuvioita ovat mm. hooded ja capped.
Majoitus
Rotalle sopivin asumus on mahdollisimman suuri häkki. Suuret lintuhäkit soveltuvat hyvin, jos niihin rakennetaan lisää kerroksia, joissa rotta voi kiipeillä. Myös kotitekoiset häkit ovat suosiossa; saadaanhan omalla suunnittelulla rotalle sen runsaasti tarvitsemaa liikkumatilaa sekä huoneeseen hyvin mahtuva rakennelma. Virikkeiksi rotalle sopivat esimerkiksi pyyhkeestä tehty riippumatto, pienet portaat / tikkaat sekä pahvilaatikko. Kuivikkeeksi sopii parhaiten kutterinpuru. Asumuksen siisteys on tärkeää rotan terveyden kannalta. Myös suhteellisen rauhallinen häkin sijainti on erittäin suositeltavaa.
Lisääntyminen
Rotat tulevat sukukypsiksi jo 7 viikon iässä. Sukukypsyys on kuitenkin mahdollista jätä huomattavasti aikaisemminkin. Kantoaika on kolmesta viikosta kolmeen ja puoleen viikkoon. Poikasia voi syntyä hurjimmillaan jopa 14. Lisääntyminen voi olla siis varsin tehokasta – varsinkin valoisana vuodenaikana. Niinpä jo nuoret urokset ja naaraat kannattaa majoittaa omiin sukupuoliryhmiinsä. Lisäksi lähiaikoina synnyttävä naaras kannattaa erottaa ihan omaan häkkiinsä. Pari päivää ennen synnytystä naaras rakentaa pesän.
Ruokinta
Perusruoaksi sopii hiirelle/kesyrotalle tarkoitettu pelletti. Myös siemenseokset voivat palvella ravinnon perustana, mutta kätevää olisi tarjota siemeniä pellettiin (tutkimuspohjainen dieetti) yhdistettynä. Jyväseoksessa ei pidä olla liikaa rasvaisia auringonkukan siemeniä tai pähkinöitä. Kanille ja marsulle tarkoitettuja pellettejä sisältävät seokset eivät rotan ravinnetarpeita juuri tue. Jyväseoksen voi tehdä myös itse: sekoitetaan vaikkapa kauraa, leseitä, auringonkukansiemeniä, maissia jne. Kuivaruoan ohessa tulee antaa pari kertaa viikossa koiran tai kissan kuivaruokaa. Myös kuivattu leipä sopii rotalle. Lisäruokana tarjotaan hedelmiä ja vihanneksia sekä luonnonantimia, kuten voikukkaa, ruohoa ja marjoja. Myös ituja ja esimerkiksi auringonkukanversoja kannattaa tarjota rotalle. Silloin tällöin rotalle voi antaa viiliin tai kermaviiliin sekoitettua koiran kalkkijauhetta, leseitä tai kaurahiutaleita. Kalkkipitoinen lisäravinto on tarpeen varsinkin kantaville naaraille. Rotalle voi antaa toisinaan puuroa sekä makaroni- ja riisipohjaisia ruokia. Kulinaristisia elämyksiä syntyy esimerkiksi puuron ja vauvojen hedelmäsoseen sekoituksesta. Rotalle ei saa koskaan antaa liian rasvaista, mausteista tai sokerista ruokaa. Liha/kana/kalaruokaa ei rotalle pidä antaa useammin kuin kolme kertaa viikossa. Rotta ruokitaan kerran (tai kaksi) päivässä. Puhdasta vettä on aina oltava juomapuollossa. Vesi on vaihdettava päivittäin.
Kesyyntyminen
Kesyrotan minimiluovutusikä on viisi viikkoa. Rottaa on käsiteltävä aina rauhallisesti. Kesyyntynyt rotta kuitenkin usein kapuaa kädelle omatoimisesti. Käsittelyssä on aina vältettävä pakkoa! Luottamuksen sijaan painostetulle rotalle voi kehittyä pelkoja ja levottomuutta. Luonnostaan uteliaat kesyrotat kyllä kotiinsa totuttuaan alkavat vähitellen tutkiskella omistajan kättä ja nousevat jo pian käden kautta aina olkapäälle asti "ihmettelemään". Rottia tulee juoksuttaa paljon häkin ulkopuolellakin - valvottuna toki.
Muuhun hoitoon kuuluu mm. rotan painoa seuraaminen (pullea, sopiva vai laihanlainen?). Ruokinta suunnitellaan kunnon mukaan: ylipainoisten ruokavaliosta vähennetään pähkinöitä ja auringonkukansiemeniä ja niitä juoksutetaan enemmän. Laihaa rottaa taas ravitaan mahdollisimman monipuolisesti. Kynnet leikataan kissan kynsisaksilla välttäen kynnen tummempaa elävää osaa.
Matkustavan rotan kuljetusboksi sisustetaan purukerroksella ja evääksi laitetaan pala vesipitoista vihannesta (esim. kurkkua) ja jyväseosta tai pellettiä. Juomapulloa ei matkan ajaksi kannata boksiin laittaa, jottei matkatärinässä tapahtuva valunta kastelisi kuivikkeita. Rottaa on kuitenkin juotettava välillä - varsinkin kuumalla ilmalla.
Sairauksista
Kesyrotat ovat suhteellisen terveitä lemmikkejä. Ne ovat kuitenkin herkkiä hengityselinten sairauksille (mykoplasmoosille). Häkkiä ei siis missään tapauksessa saa pitää ikkunan alla tai vetoisen ulkoseinän läheisyydessä. Myös pöly ärsyttää rottia, mikä olisi huomioitava kuivikkeen valinnassa. Rotilla saattaa esiintyä loisia. Ulkoloiset erottuvat joko mannaryynimäisinä hileinä erityisesti korvien takana tai mustina liikkuvina pisteinä turkissa. Sisäloiset ovat harvinaisia. Sisäloisista kärsivä rotta on laiha vaikka söisikin hyvin. Loistenhäätöaineita ja matolääkkeitä löytyy apteekista – myös reseptivapaana. Vanhemmat rotat saattavat saada kasvaimia. Ringtail (hännänpään kuoliintuminen alhaisessa ilmankosteudessa) on yksi rottien ja hiirten omalaatuinen vaiva. Myös muita häntävaurioita sattuu. Sairastunut rotta on vietävä nopeasti eläinlääkäriin; pienikokoisena eläimenä rotta heikentyy todella nopeasti. Hyvin hoidettuna rotta elää 3-4 vuotta.
Suomessa rottatietoutta harrastajille jakaa Suomen kesyrottayhdistys. Tietoja saa myös paikallisyhdistyksiltä. Erityisesti poikuesuunnittelussa kannattaa aina perehtyä lajiyhdistyksen neuvoihin.