Marsun hoito-ohjeet, uroksen kastrointi
Laatinut
Sanna Tuomaala
Urosmarsun tulisi kastroitaessa olla yli 6 kk ikäinen ja terve. Jos marsu on vielä selvästi pienikokoinen 6 kk:n iässä, kannattaa odottaa vielä muutama kuukausi, että marsu ehtii kasvaa täyteen mittaansa. Yläikärajaa ei kai ole missään määritelty mutta seniorimarsua ei kannata viedä leikattavaksi, koska sille nukutus voi olla raskaampi kuin nuorelle marsulle.
Kastrointia ennen marsulle tehdään terveystarkastus. Kastraatio sinänsä on nopea ja yksinkertainen toimenpide, mutta anestesia on aina riski marsuille. Tästä syystä kannattaa ehdottomasti viedä marsu kastroitavaksi eksoottisiin eläimiin (eli kanit ja jyrsijät) erikoistuneelle eläinlääkärille. Jos mahdollista, niin kannattaa myös pyytää, että marsu voisi rauhassa herätä eläinlääkäriaseman heräämössä valvottuna muutaman tunnin ajan. Marsun ruumiinlämpötila laskee anestesia aikana ja vaarana on hypotermia. Leikkauksen aikana ja heräämössä eläin on yleensä lämpöalustalla, joten siellä vaaraa ei ole. Lisäksi marsua tulee sen vielä nukkuessa / ollessa tokkurassa heräämössä kääntää kyljeltä toiselle 10-15 min. välein, jotta se ei saisi hengitysvaikeuksia.
Ruoka ja juoma maistuvat useimmiten huonosti leikkauksen jälkeen, joten kannattaa varata kotiin kaiken varalta valmiiksi ruiskuja pakkoruokintaa varten. Leikkauksesta toipuvan marsun häkin tulee olla ehdottomasti lämpimässä ja vedottomassa paikassa. Häkin pohjalle voisi purujen sijasta laittaa vaikkapa pyyhkeitä tai tyynyliinoja ensimmäisen vuorokauden ajaksi, jotta marsulla olisi pehmeä lepopaikka. Tuolloin marsu voi myös halutessaan kömpiä peittojen alle, jos se palelee (hypotermia!).
Eläinlääkäriasemalle voi ottaa mukaan esim. muovirasiassa heinää tai pellettejä, jotta marsulle on heti sen herättyä tarjolla ruokaa. Marsua ei tarvitse paastottaa ennen leikkausta vaan se saa syödä ja juoda normaalisti ihan leikkaushetkeen saakka.
Erään marsupojan kastraatio meni tosi hyvin ja uros oli jo seuraavana päivänä oma ihana itsensä. Se myös alkoi syödä heinää heti narkoosista herättyään ja oli jo kotimatkalla papanoinut kantokopan kunnioitettavan täyteen. Eläinlääkäri oli antanut marsun vielä ollessa narkoosissa sille pistoksena pitkävaikutteista antibioottia ja kipulääkettä, joten mitään lääkkeitä ei ollut tarpeen antaa marsulle enää kotona. Tikit olivat itsestään sulavia ja katosivat n. 3 viikon kuluessa.