Marsun hoito-ohjeet, näyttelyyn valmistautuminen
Laatinut
Sanna Tuomaala
Suomen marsuyhdistys ry:n säännöissä sanotaan: ”Pet-luokka on avoin kaikille marsuille. Pet-luokissa eläimen ei tarvitse olla rekisteröity. Arvostelussa kiinnitetään erityistä huomiota marsun kuntoon, käsiteltävyyteen ja luonteeseen.” Ikäluokat jakaantuvat seuraavasti: Baby (2 kk - alle 4 kk), Juoniori eli nuori (4 kk - alle 6 kk), Avoin (6 kk - alle 36 kk) ja Veteraani (36 kk tai yli).
Marsun valmistautuminen näyttelyyn ei käy hetkessä. Marsun tulee näyttelyissä olla hyvässä massassa ja lihaksikas, eikä näitä ominaisuuksia saa aikaan nopeasti, joten marsua pitää ruokkia hyvin ja monipuolisesti koko ajan. Liikuntaa tarvitaan säännöllisesti ja tietenkin hyvää perushoitoa sekä käsittelyä.
Perushoitoon kuuluvat kynsien leikkaaminen ja tassujen rasvaaminen, korvien puhdistus, rasvarauhasen puhdistus, hampaiden tarkistus ja silmien tarkistus.
Kynsien leikkaamiseen kannattaa jatkuvasti kiinnittää huomiota. Liian pitkät kynnet vaikeuttavat kävelyä ja saattavat jopa vääntää varpaita virheasentoihin. Kynsien tulisi olla tasaisesti leikatut n. 1 - 2 mm verisuonesta. Vaaleakyntisillä marsuilla verisuoni näkyy hyvin kynnen läpi, mutta tummakyntisillä arviointi on vaikeampaa. Tummakyntisillä marsuilla kynsi muuttuu verisuonen lähellä pehmeämmäksi jopa jauhomaiseksi. Verisuoneen leikkaamista on vältettävä, koska se on marsulle kivuliasta eikä parane hetkessä.
Kynsien leikkaamisen yhteydessä kannattaa tarkistaa tassunpohjat ja poistaa mahdolliset känsät esim. leikkaamalla kova ”lipare” varovasti kynsisaksilla pois ja sitten pehmittämällä rasvalla tai öljyllä. Tassuja on muutenkin ihan hyvä rasvailla aina silloin tällöin. Rasvaksi käy esim. Helosan, Vaseliini tai Erioil.
Korvien puhdistus voidaan suorittaa joko ruokaöljyllä tai koiran korvienpuhdistusaineella. Ainetta laitetaan pumpulituppoon ja sillä puhdistetaan korvien näkyvät osat. Pumpulipuikkoja en suosittele käytettäväksi, koska jos puhdistuksen aikana marsu kääntää päätään saattaa pumpulipuikko mennä liian syvälle tuhoisin seurauksin.
Rasvarauhanen sijaitsee paikassa, jossa marsun häntä sijaitsisi jos sillä sellainen olisi. Rasvarauhanen, joka uroksilla toimii aktiivisemmin kuin naarailla, on hyvä aina aika-ajoin puhdistaa, jottei se tukkeutuisi ja tulehtuisi. Jos tuntuu, että marsun häkki tuoksahtelee vaikka olet juuri sen puhdistanut, saattaa siihen olla syynä juuri tuo rauhanen. Rasvarauhasen voi parhaiten puhdistaa astianpesuaineella sen rasvanpoisto ominaisuuksien vuoksi. Rasvarauhasen alue kostutetaan ja siihen laitetaan pesuaine, joka vaahdotetaan. Pesuaine huuhdotaan huolellisesti pois. Jos haluaa voi pehmeää hammasharjaa käyttää pesuapuna. Marsu kuivataan aina huolellisesti. Liikaa rasvarauhasen hinkkaamista on kuitenkin syytä välttää, koska se laittaa rauhasen toimimaan nopeammin ja rauhanen silloin likastuu helpommin. Koko marsua ei tarvitse pestä joka kerran, kun rasvarauhasen puhdistaa. Urosmarsuilta on syytä myös aika-ajoin puhdistaa ”kakkakanjoni”, joka sijaitsee kivesten välissä. Paikka kun tahtoo kerätä kaikkea moskaa purusta ja karvoista lähtien jopa heiniäkin olen ”kanjonista” kaivellut pois. Itse olen paikkaa marsulta putsaillut kädenlämpöiseen veteen kastetulla pumpulipuikolla.
Hampaat on hyvä tarkistaa, ettei töhnää kerry niihin ja samalla katsastaa etteivät ole liian pitkät tai epätasaisesti kuluneet. Epätasaisia hampaita voi yrittää viilata tasaisemmiksi mutta seurailu yleensä riittää, sillä marsun hampaathan kasvavat ja kuluvat koko ajan. Liian pitkät hampaat taas kaipaavat lyhentämiseen eläinlääkärin apua. Hampaiden tarkistusta on kuitenkin hyvä harjoitella noin totutus mielessä. Tuomarihan katsastaa marsuilta myös hampaat. Töhnää ja muuta likaa voi yrittää varovasti poistaa esim. pumpulipuikolla.
Silmät on hyvä aina välillä tarkistaa, etteivät ole rähmäiset tai tulehtuneet. Rähmää voi liuoitella keitettyyn veteen kastetulla pumpulitupolla. Silmätulehdusten hoito taas on eläinlääkärin heiniä.
Terveellä marsulla on kiiltävä ja puhdas turkki sekä terve iho. Marsun turkin näyttelyyn valmisteluohjeet ovat rotukohtaisia, jotta eläin olisi arvosteltavana mahdollisimman edukseen.
Sileäkarvaiset marsut ovat lyhytkarvaisia ja pitkiä karvoja voi poistaa trimmaamalla eli nyppimällä karvat pois. Yksi tapa nyppiä on ottaa etu- ja keskisormen väliin hieman turkkia ja nostaa sitä ylös, jolloin pitkät karvat näkyvät hyvin ja nyppiä ne toisella kädellä pois. Toinen tapa on ottaa etu- tai keskisormen ja peukalon väliin turkkia ja hieroa irti kuolleet ja pitkät karvat. Usein trimmaus aloitetaan takapäästä ja edetään eteenpäin, jolloin viimeiseksi trimmataan pää. Marsua voi trimmata ja harjata säännöllisesti. Trimmaus parantaa ihon ilmanvaihtoa ja karvanlaatua. Lyhytkarvaisten risteytysmarsujen trimmauksessa kannattaa käyttää harkintaa, koska muutamat pitkät karvat saattavat kuulua itse turkkiin ja niiden nyppiminen käy marsulle kipeää.
Sileäkarvaisen marsun peseminen kannattaa ajoittaa päivää tai paria ennen näyttelyä, jottei turkki enää kerkeäisi kovin rasvoittua. Luonnostaan rasvaisen turkin omaavalle marsulle voi käyttää esim. Eucalyptus-shampoota rasvaisuuden poistamiseksi. Jos marsun iho on kuiva on vehnänalkio- tai helokkiöljyshampoo hyvä vaihtoehto. Hoitoainetta ei tarvitse eikä kannatakkaan käyttää. Veden ja pesuaineen joutumista silmiin ja korviin tulee välttää. Pesun jälkeen marsu kuivataan huolellisesti.
Viimesilauksena ennen tuomarille vientiä pyyhkäistään purut pois turkista harjalla tai kangaspalalla. Kurkataan, ettei silmissä ole rähmää eikä hampaissa töhnää.
Pitkäkarvaista marsua ei tarvitse trimmata. Peseminen kannattaa ajoittaa viikko tai kaksi ennen näyttelyä, jotta turkki ennättää palautua pesusta. Pesun jälkeen kannattaa käyttää hieman hoitoainetta, joka huuhdellaan huolellisesti pois varoen silmiä ja korvia. Pyyhekuivauksen jälkeen marsu kuivataan hiustenkuivaajalla ja kammataan kauttaaltaan. Pitkäkarvaisen marsun ihoa kannattaa seurailla, koska se vaurioituu herkästi. Raapiessaan itseään marsun näyttelyturkki voi mennä helposti pilalle.
Etenkin pitkäkarvaisille marsuille suosittelen näyttelylautaa esittäytymista varten, jotta turkki voidaan levittää kunnolla kokonaan auki. Täydessä turkissaan oleva pitkäkarvainen marsu on upea näky ja siinä näkee oman taitavuuden ja hyvän marsun hoidon.
Karkeakarvainen marsu eli abessiinialainen (aby), rex ja teddy ei pesua varsinaisesti tarvitse ennen näyttelyä. Abyjä ei trimmata, koska siitä tulee vain litteät rusetit ja epämääräisesti sojottavat karvat. Jos abynsä haluaa pestä tulisi se tehdä tarpeeksi ajoissa ennen näyttelyä, vaikkapa muutamaa viikkoa ennen. Muutamaa päivää ennen näyttelyä turkkiin ruiskutetaan haaleaa vettä spraypullosta, jolloin turkista tulee entistä karkeampi. Turkin rasvaisuutta voidaan poistaa sirottelemalla talkkia marsun turkkiin. Talkki pitää harjata huolellisesti pois ennen tuomarille esittäytymistä. Abyjen näyttelyvalmistautumiseen kuuluu rusettien harjaaminen avoimiksi pienellä jäykällä harjalla tai hammasharjalla.
Rex ja Teddy marsujen turkin tulee myös olla karkeaa ja jäykkää. Pitkät karvat kyllä trimmataan pois, mutta pesun suhteen ohjeet ovat samat kuin abyillä. Jotta lika ja heinänmurut saadaan turkista pois, kammataan marsua aina vastakarvaan. Kampaaminen aloitetaan takapuolesta ja siirrytään kohti päätä. Turkkiin sumutetaan haaleaa vettä ohuelti (pienet pisarat, jottei turkki kastu liiaksi) muutamaa päivää ennen näyttelyä, jotta turkin karkeus paranee.
Näyttelyyn marsun tulisi matkustaa erityisessä kuljetusboxissa. Sopivia ovat mm. kissankuljetusboxit. Tärkeintä on, että marsulla on turvallinen olo ja ettei eläin saa vetoa eikä vilustu boxissa. Talven ajaksi boxin päälle voi ommella tai ostaa lämpimän tikkivuorisen päällysteen. Kuljetusboxin tulee aina olla puhdas ja se olisi hyvä desinfioida silloin tällöin. Boxin pohjalle voi laittaa purua ja heinää tai pyyheliinan, jottei turkki puruunnu. Boxiin on hyvä laittaa reilusti heinää naposteltavaksi sekä kurkkua tai omenaa tuoreruuaksi. Näyttelyyn voi ottaa mukaan juomapullon, siemeniä kuppiin ja lisää tuoreruokaa, joka annetaan vasta arvostelun jälkeen.